Huonoja uutisia kasvattajille

Mikko Meriläinen

Viime viikkoina pelit ovat jälleen nousseet näkyviin mediassa. Kansallisen pelipäivän mukanaan tuoman asiallisen pelikeskustelun häilähdyksen jälkeen palstatilaa ovat saaneet perinteisemmät äänet.

“Myös niin kutsutut Call of Duty -pelit, jotka on tehty niin taitavasti, että veri näyttää valuvan pelikoneesta pöydälle, ovat vahingollisia.”

Lainaus on pikavauhtia surullisenkuuluisaksi nousseesta Nurmijärven uutisten vanhempainiltakuvauksesta.

”Pelit pahasta lapselle” otsikoi puolestaan sanomalehti Ilkka. Jutussa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen paheksuu alaikäisiltä kiellettyä GTA V –peliä, ja pitää digitaalista maailmaa ja pelejä suurimpana syynä lasten aggressiivisuuteen.

Samaan aikaan tutkimustulokset toki sanovat toista. Valitettavasti tutkimustulokset – etenkään sellaiset tylsät, joissa ei paljastu mitään dramaattista – eivät usein kiinnosta ihmisiä läheskään yhtä paljon kuin huolinäkökulma. Pelko myy.

Lähtökohtaisesti voisi kuvitella, että meille pelien parissa pyöriville valistajille kauhu-uutisointi olisi mannaa. Todellisuus on päinvastainen. Jokainen puutteellisesti taustoitettu kirjoitus vaikeuttaa omalta osaltaan meidän työtämme. Samalla, kun pyrimme siivoamaan pelien ympäriltä mystiikkaa ja turhaa pelkoa, saattaa uutisointi pahimmassa tapauksessa kaataa sitä vähintään samaa vauhtia takaisin. Haluan uskoa, että kyse ei ole aina tarkoitushakuisuudesta, vaan myös tiedon puutteella on osansa. Ammattilaisten hurjatkin lausunnot on helppo niellä pureskelematta, jos taustatiedoissa on aukkoja. Vaikeiden ongelmatapausten kanssa työskentelevän psykiatrin näkemys pelaamisesta on varmasti erilainen kuin esimerkiksi pelikerhoa vetävän nuorisotyöntekijän. Vaikka molemmat olisivat omalla tontillaan oikeassa, kumman tahansa näkemyksen uutisoiminen yksiselitteisenä totuutena vääristää aiheesta käytävää keskustelua.

Kun peliuutisoinnista puuttuu riittävä asiantuntevuus, jälki on usein arveluttavaa. Aikuisille tarkoitetuista peleistä on helppo irrottaa kontekstistaan kaikenlaisia järkyttäviä esimerkkejä – jossain pelissä tapetaan lapsi, toisessa taas kidutetaan viatonta. Konteksti on kuitenkin kaikki kaikessa: jos oma tieto perustuu kuulopuheisiin, Tuntematon sotilas on helppo kuvailla tappamista ja rasismia glorifioivaksi väkivaltaviihteeksi, jossa poltetaan ihmisiä elävältä, puhkotaan näiden silmiä ja tapetaan ulkomaalaisia.

Ilmapiirin kiristyessä asiallinen keskustelu vaikeutuu: kauhistellaan K18-pelien sisältöjä ja niiden vaikutusta lapsiin, ja unohdetaan vanhemman kasvatuksellinen vastuu suojella lapsiaan alaikäisiltä kielletyltä aineistolta. Jos 10-vuotias saa painajaisia pelattuaan aikuiselle tarkoitettua peliä, huomio ja paheksunta suunnataan peliin sen sijaan, että pohdittaisiin miksi alaikäinen on moisen materiaalin äärellä. Kauhistellaan ”pelikoneesta valuvaa verta” sen sijaan, että otettaisiin selvää onko ihmeellisessä väitteessä mitään perää.

Riskeiltä ei saa sulkea silmiään. Lapsen jatkuva, suodattamaton median – olivat kyseessä sitten pelit, elokuvat tai iltapäivälehdet – kuluttaminen ilman vanhemman huomiota ja ohjausta ei varmasti ole tämän kehitykselle hyväksi. Siksi on oltava tarkkana ja eroteltava oikeat riskit ja huolenaiheet arvolatautuneesta moraalipaniikista. Hutkiminen ilman tutkimista johtaa harvoin hyviin tuloksiin.

Pelit ovat helppo maalitaulu kauhun lietsonnalle. Ne ovat nykyasussaan melko tuore kulttuurimuoto, ja sen takia niihin on helppo liittää paniikkia ja väärää tietoa.  Yksinkertaiset vastaukset ovat aina tervetulleita vaikeisiin kysymyksiin. Lapsen tai nuoren pahoinvoinnista on helpompi syyttää pelejä ja ”tätä digimaailmaa” kuin poissaolevia tai lastensa touhuista kiinnostumattomia vanhempia. Siitä saa parempia otsikoitakin. Samalla huomio kuitenkin harhautuu väärille urille, kun peleistä luodaan mielikuva hallitsemattomana, kaikki kasvatuskeinot nujertavana ja lapset tuhoavana pahana. Samalla viedään vanhemmilta usko ja velvollisuus omaan kasvatusosaamiseen, ja jäljelle jätetään pakkokeinot: virtojen katkaisu, täyskiellot ja lapsilukot.

Pohdin pitkään miten tämän viimeisen ajatuksen muotoilisin, mutta päädyin lopulta sanomaan sen suoraan: vanhemmat, pelikasvatuksesta ei voi vuonna 2013 enää laistaa. Oikea ratkaisu ei ole piuhojen irti vetäminen tai pakkovieroitus, eikä paluuta myyttisiin vanhoihin hyviin aikoihin ole. Sen sijaan on mahdollisuus olla läsnä, keskustella ja kasvattaa lapset ja nuoret uusiin, ihan hyviin aikoihin parhaansa mukaan, huomioiden niin pelaamisen kuin muutkin tämän ajan ilmiöt. Jos tämän mahdollisuuden jättää käyttämättä, vikaa on turha hakea ruudun tuolta puolen.

Mikko Meriläinen
projektiasiantuntija
Pelitaito-projekti

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

7 kommenttia Huonoja uutisia kasvattajille

  1. Riikka Keskitalo says:

    Tervehdys Mikko,

    kirjoituksesi jälkeen jäin pohtimaan, että oletko sinä kuunnellut Sinkkosesi huolella. Eihän hän kritisoi sitä, että tällaisia pelejä valmistetaan vaan nimenomaan korostaa sitä samaa kuin sinäkin, että se on jokaisen vanhemman vastuulla katsoa, että sinne pelikoneeseen ei tungeta mitään kiellettyjä pelejä ja vaikka tarvittaessa nukkua konsolin kanssa jos ei yöpelaamiseen ei muu auta. Muutenkaan en kyllä ole kuullut tässä skenessä kritisoitavan ainakaan ammattilaisten taholta pelinvalmistajia vaan nimenomaan on korostettu vanhempien vastuuta. Sinänsä minusta tämä kirjoitus meni vähän pieleen, mutta muuten tärkeä asia ylipäänsä.

    • Pelitaito says:

      Kiitos kommentista Riikka! Sinkkosta olen kuunnellut, ja olemme peliteemasta keskustelleet kasvotustenkin. Monesta asiasta, kuten esimerkiksi vanhempien vastuusta, olemme hyvinkin samaa mieltä. Siksi en pyrkinyt tässä blogissa niinkään kritisoimaan Sinkkosen lausuntoja, vaan enemmänkin sitä miten ne uutisoidaan. Esimerkiksi tämä artikkeli on malliesimerkki: http://www.iltalehti.fi/perhe/2013111417721349_pr.shtml. Uskon Sinkkosen varmasti korostaneen enemmänkin vanhemman vastuuta haastattelussa, mutta tekstiksi on päätynyt:

      “Esimerkkipelillä on K-18-lätkä, mutta kaikki vanhemmat eivät siitä välitä. Hän kuitenkin huomauttaa, että useimmat lapset ja nuoret käyttäytyvät fiksusti peleistä huolimatta.”

      Saatan toki lukea kuin piru raamattua, mutta minulle tästä syntyy mielikuva, että ikärajat ovat melko yhdentekeviä (“K-18-lätkä” eikä esimerkiksi “Esimerkkipeli on alaikäiseltä lailla kielletty”), ja pelit lähtökohtaisesti huonoa viihdettä – joskin niistä huolimatta voi käyttäytyä fiksusti. Koska oman kokemukseni perusteella en usko Sinkkosen ihan näin sanoneen, jonkinlainen kömmähdys tai tarkoituksellinen valinta lienee tapahtunut toimitusvaiheessa.

      Omassa työssäni olen törmännyt runsaasti peleihin ja pelikulttuuriin liittyviin ennakkoluuloihin, niin vanhempien kuin ammattilaistenkin – esimerkiksi opettajien, toimittajien ja nuorisotyöntekijöiden – kohdalla. Osa näistä on huomioinut vanhempien roolin, osa taas sivuuttanut sen täysin. Pelivalmistajiin kritiikki harvoin kohdistuu, vaan enemmänkin pelaamiseen ilmiönä. Myös sävyllä on väliä: onko vanhemman velvollisuus huolehtia asiallisesta mediakasvatuksesta, vai tehdä kaikkensa suojellakseen lasta pelaamiselta? Molempia neuvoja olen ammattilaisilta kuullut.

      Mikko

  2. Riikka Keskitalo says:

    Niin, sitähän tietty helposti lukee/kuulee asiat niinkuin haluaa. Minä ainakin. Minä luen siis tuon esimerkki lauseen siten, että useampien vanhempien pitäisi välittää siitä, että siinä on k-18lätkä, mutta onneksi silti monet lapset käyttäytyvät fiksusti vaikka joutuisivatkin alttiiksi peleille mitä heille ei ole tarkoitettu. Luulisin, että monilla on sellaista perinteistä pelkoa tuntematonta kohtaan. Vanhemmillakin. Jos itse on juossut kirkkistä pihalla kaikki illat niin voi tuntua oudolta ja vieraalta, että se oma lapsi käyttäisi sen ajan pelaamiseen. Jos itse on kasvatettu siihen, että raitisilma ja yhdessä tekeminen jne. Pelimaailmahan on avannut erakoimmille nuorille ja lapsille ihan mielettömiä väyliä toteuttaa itseään ja se on loistava homma. Oma poikani on saanut paljon hyviä juttuja pelaamisesta ja tekee paljon muutakin, mutta jostain syystä se on valtavan vaikea tehdä niitä päätöksiä, että kuinka paljon on esim ok pelata. Lakia meillä kunnioitetaan selkeästi rajoituksissa. Hämmentävää on se, että monet vanhemmat eivät näin suhtaudu. Hakevat jopa lapsilleen pelejä joita eivät itse pysty ostamaan. Onko muuten laitonta välittää alaikäiselle heiltä kiellettyä peli tai leffamatskua? Median vääristely kaikkinensa on tietty todella rasittavaa. Loppuun haluaisin kysyä vielä.. Itse koordinoin työkseni Nuorten tukihenkilötoimintaa ja kollegani lapsiperheille suunnattua pelastakaa sukupolvi toimintaa. Ajoittain tulee toivomusta koulutuksesta peleihin liittyen, moni haluaisi niistä tietää ja ovat itse ihan pihalla nuoriin verrattuna. Voisitko sinä olla oikea henkilö? Olisitko kiinnostunut tällaista koulutusta pitämään?

    • Pelitaito says:

      Näinhän se taitaa mennä – sukupolvien kuilu pelaamisen suhteen on valitettavan syvä ja leveäkin. Joskus tuntuu erikoiselta, että pelit tuntuvat usein olevan vanhemmille ihan sokea piste: vaikka monen muun asian suhteen osaisi kasvattaa lapsensa oikein mainiosti, pelijuttujen edessä ollaan hampaattomia. Syy on varmaan pitkälti tiedon puutteessa. On vaikea kasvattaa jos ei tunne kasvatettavaa aihetta. K18-materiaalin välittäminen alaikäiselle on rikoslain mukaan laitonta – sitäkään ei moni tiedä.

      Koulutus aiheesta voisi hyvinkin onnistua! Ota toki meihin yhteyttä, yhteystiedot löytyvät täältä: http://pelitaito.fi/projekti/yhteystiedot/

  3. Iman Daher says:

    Kiitos Mikko! Mun ajatukset laitettuna sanoiksi!

    • Pelitaito says:

      Kiitoksia kommentista Iman! Hauskaa, että tulee vastakaikua.

  4. Timo Jokela says:

    Moro.

    Meidän 8v. kundi pelaa silloin tällöin Hitmania, ja minun mielestä kaverin fakta-fiktio käsityksen ymmärrys vaan korostuu.

    Lähes joka ilta ja joskus päivälläkin puhutaan pahasta ja varsinkin väkivallasta vähän. Kerron ukolle esimerkkejä elävän elämän sisältämistä väkivaltatilanteista, esim vähättely ja ulos sulkeminen porukasta, joka on mielestäni vakavimpia psyykkisen väkivallan ilmentymiä.

    Aikuisenkin yli kun kävellään riittävän usein, niin kohta alkaa vintillä humisemaan.

    En sano, että nämä k-18 pelit on välttämättä terveellistä viihdettä, ja kannattaa katsoa välillä vaikka Myyrää, jos malttaa, hienoja tarinoita.

    Poika on myös älyttömän kiinnostunut aseista, ja kerron hänelle kaikki mitä tiedän. Tänään kaveri tuumasi, että sota on kauhea asia, sekä kuolema.
    Seuraavaksi hän totesi: Saako silloin kiroilla, kun ammutaan kranaatilla ja sälli tuumasi: kranaatteja perkele. Tässä näkee kun fakta ja fiktio kulkee koko ajan messissä.

    Tottakai herkkä sielu voi kärsiä ja pitää olla selvillä, mitä peli sisältää noin suurinpiirtein. On katsottu myös GTAV- peliä, mutta poika ei pitänyt siitä; ainakaan vielä.

    Olen tutkinut parin vuosikymmenen aikana pahuutta ja sitä koskevia tutkimusartikkeleita, ja kyllä minulla on vakaa käsitys siitä, että pääosin kauhutekoihin tarvittavan sielullisen kylmyyden aiheuttaa ilman rakkauden kokemuksia eläminen. Jos ei kukaan välitä, eikä ole ketään, vaaria tai enoa, peli muuttuu vaaralliseksi. Sieluun painuu vaikeita traumoja, ja purku vaikeaa. Tietysti siihen uein liittyy myös psykofyysinen rankka väkivalta myös, joka sinetöi homman. Kun ihmisen aivojen limbinen järjestelmä kehittyy, järki sanoo, että toista ihmistä sattuu, kun sitä potkaisee.

    Support – lojality,= Friendship.

    Olen elänyt ajan 70-luvulla, kun Sex-Pistols yhtyeen Suomen vierailu estettiin viranomaisten taholta? ja Aku-Ankan kimpussa oltiin, kun hänellä ei ollut housuja? Uskonnon vammauttamat puritaanit ja muut jyllää, ja Suomalainen alkoholipolitiikka on naiviudessaan omaa luokkaansa.

    Sitten kun säädetään laki, ja opettajat saavat tehdä sitä, mitä joskus varmaan tarvitaan, mutta miksi ei säädetä lakia, joka suojaa lapsia viallisilta opettajilta? Myöskään ns. sosiaalivakuutukset ei koske lapsia Suomessa, vasta kun henkilökunta oireilee, laki vaatii toimia (esim. sisäilmaongelmat).

    Tuo koulutus on tietysti tosi kova juttu, ja tietenkin liiallinen sähköisen informaation kanssa ajankulu on erittäin huono juttu kaikin puolin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>